5 minuuttia
Kirjoittaja Karri Takki
Vuoteen mahtuu useita työturvallisuusalan tapahtumia. Itselle vakiintuneita tapahtumia Suomessa ovat Nolla tapaturmaa -foorumin järjestämä joka keväinen Nollis seminaari sekä joka toinen vuosi järjestettävät EuroSafety messut Tampereella. Näiden lisäksi vuoteen mahtuu useampia pienempiä tapahtumia.
Itse olen liikkunut alan tapahtumissa ja seurannut alalla käytävää keskustelua kolmisen vuotta. Olen huomannut selvää aktiivisuuden lisääntymistä Suomessa. Jopa pienempien yritysten edustajat ovat tulleet rohkeasti mukaan keskusteluihin ja jopa lavalle eri tapahtumissa. Somessa taas keskustelua vievät eteenpäin vielä vain muutaman asiantuntijan esilletulot.
”Enhän minä tiedä tästä mitään jakamisen arvoista”
Tähän on varmasti syynä perinteinen ajatus: ”Ei minulla ole tähän aiheeseen mitään arvokasta sanottavaa. Meillä on vielä paljon kehitettävää ja oppimista ennen kuin voimme toimia esimerkkinä.” Totta sinänsä; hyvin harva turvallisuusjohtaja voi sanoa, että heillä on kaikki EHS-toiminnan osa-alueet esimerkillisessä tilanteessa. Tällä hetkellä edelläkävijät painivat turvallisuuskulttuuriin ja henkilöstön sitouttamiseen liittyvien kysymysten kanssa.
Vaikka teillä ei vielä keskusteltaisi turvallisuuskulttuurin kehittämisestä ja sen vaatimista toimenpiteistä, se, miten olette alkaneet kehittää esimerkiksi turvallisuushavaintojen keräämistä tai saaneet yrityksen johdon kiinnostumaan turvallisuuden kehittämisestä, voi olla jollekulle hyvä ja innostava esimerkki. Kaikista onnistumisista kannattaa kertoa!
Itselläni meni reilu vuosi alalla ja ehdin tutustua kymmenien yrityksien turvallisuustoimintaan, ennen kuin uskalsin jakaa omia ajatuksiani ja oppejani työturvallisuuden saralla. Vuoden jälkeen tajusin, että ne asiat, jotka minusta tuntuivat itsestäänselvyyksiltä, eivät välttämättä sitä kaikille ole! Työturvallisuusjohdollakin on useasti hyvin värikäs tausta: Osalla on opintotaustaa ja vuosien ura työturvallisuuden parissa, kun taas toinen voi olla tehnyt uraa laadun puolella ja työturvallisuus on tullut mukaan siinä sivussa. Joku taas voi olla tehnyt vuosien uran operatiivisella puolella, ja sieltä mutkan kautta on sitten ajauduttu työturvallisuuden johtotehtäviin.
Erilaisista taustoista tulevat ihmiset antavat huomattavasti lisäarvoa keskusteluun. Joku, joka ei ole toiminut työturvallisuuden parissa vuosikymmentä, saattaa esittää kysymyksiä ja haastaa olemassa olevia käytäntöjä tavalla, joka ei välttämättä tule mieleen samoissa tehtävissä pitkään olleelle. Tänäkin keväänä on ollut mielenkiintoista keskustella työturvallisuuden ”rautaisten” ammattilaisten kanssa, vastavalmistuneiden turvallisuustekniikan ammattilaisten sekä monien muiden ryhmien kanssa.
”Miksi jakaisin omaa osaamistani, minultahan häviävät työt?”
Monesti asiantuntijatyössä olevat eivät halua jakaa osaamistaan, koska pelkäävät sen vievän omaa kilpailuetuaan tai konsultin tapauksessa, että asiakkaat eivät enää tarvitse heidän palveluitaan.
Quenticilla jaamme kaiken oppimamme blogeissamme ja eri tapahtumissa. En silti usko, että olemme vieneet leipää konsulteilta. Tiedon jakaminen auttaa mahdollisesti muita tunnistamaan kehittämiskohteita ja pääsemään alkuun kehitystyössä. Uskon, että lisääntyvä tiedon jakaminen tuo jopa lisää töitä konsulteille. Samalla, kun työturvallisuusasioista puhutaan avoimesti, osaamispääoma kasvaa suljettujen alan ammattilaisten tapahtumien ulkopuolella ja myös yritysten johto saa paremman kuvan työturvallisuudesta. Vielä löytyy monta yritysjohtajaa, jotka näkevät työturvallisuuden näpertelynä ja vain lain/tilaajan vaatimuksiin vastaamisena. Moni ammattilainenkin kokee työnsä kulueränä. Tuottoja, jotka tulevat alemmista vakuutusmaksuista, vähentyneistä sairauspoissaoloista ja tuotannon häiriöiden vähenemisestä, ei osata laskea eikä viestiä.
Työturvallisuusjohdolle tai konsultille on hyötyä jakaa omaa osaamistaan. Oman yrityksen imago paranee ja sinut tunnistetaan alan osaajaksi. Työturvallisuusosaaminen ei ole liikesalaisuus – se on pääomaa ja arvoa. Olet sitten konsultti tai turvallisuusjohtaja, jos osaamisesi tunnetaan, arvosi nousee. Jos sinun pitäisi ostaa konsultin palveluita, keneltä pyytäisit tarjousta? Entä, jos sinun pitäisi nyt rekrytoida työturvallisuuspäällikkö tai -johtaja, keneen ottaisit yhteyttä? Veikkaan, että sinulla tuli heti muutamia nimiä mieleen. Mikä näitä henkilöitä tai yrityksiä yhdistää?
Suomessa on paljon osaamista työturvallisuuden saralla
Jos olet menossa ulkomaille kesälomilla, kannattaa seurata, miltä erilaiset työmaat näyttävät siellä. Euroopassa ollaan useasti hyvällä tasolla, mutta jopa monissa Euroopan maissa voi huomata, että Suomessa on oikeasti osaamista ja monessa yrityksessä on onnistuttu luomaan turvallisuuskulttuuria. Jos satut matkustamaan Euroopan ulkopuolelle, huomaat varmasti, että meillähän on itse asiassa paljon osaamista.
Vaikka meillä on paljon osaamista, suomalaisia näkyy hyvin harvakseltaan kansainvälisissä tapahtumissa jakamassa osaamistaan. Kansainvälisissä tapahtumissa on kuitenkin ollut osallistujissa mukana useita suomalaisia työturvallisuuden ammattilaisia verkostoitumassa, jakamassa osaamistaan ja oppimassa muilta.
Työturvallisuus ei ole liikesalaisuus
Työturvallisuuden onnistumiset ja toimintatavat eivät ole liikesalaisuuksia. Tehdäänkö yhdessä lupaus, että aletaan keskustelemaan enemmän kohtaamistamme haasteista ja jaetaan omia onnistumisiamme? Tehdään ihmiset tietoisiksi työturvallisuusasioista, myös oman organisaatiomme ulkopuolella. Itsekin vielä kolme vuotta sitten pidin työturvallisuusasioita enemmän pakollisena pahana ja lain vaatimana asiana. Matkan varrella arvostukseni alan ammattilaisia kohtaan on kasvanut ja olen välillä hämmästynyt, mitä ihmiset ovat omissa organisaatioissaan saavuttaneet hyvin pienillä resursseilla. Resursseilla, joita on vähän, koska johto näkee turvallisuuden pakollisena pahana eikä halua investoida siihen enempää kuin minimissään tarvitaan.
Ota tavoitteeksi osallistua seuraavan puolen vuoden aikana vähintään yhteen alan tapahtumaan ja tutustu siellä vähintään kolmeen ennestään tuntemattomaan tyyppiin. Jaa workshopissa, lavalla, kahvipöytäkeskustelussa tai verkossa (Twitter, LinkedIn, Facebook) vähintään yksi oma onnistumisesi saman tien!
Laita myös verkostoitumiskutsua tulemaan LinkedInissä. Tutustun ja verkostoidun mielelläni uusien ihmisten kanssa.